Älä nuku!

Joskus Virkamies Elin on vaikeata keksiä aloitusta kirjoitukselleen, joten hän yleensä aluksi vain kiertelee ja kaartelee aiheen ympärillä viiksiään sivellen. Tämäkin kerta on sellainen, Virkamies Eli ei keksi miten hän tämän kirjoituksen aloittaisi ja siispä, kiertelee ja kaartelee hieman, toki viiksiään samalla siis sivellen.

Kuitenkin Virkamies Eli haluaisi kirjoittaa siitä, miksi tulisi ja taas sitten ei tulisi äänestää. Tarkkaavaisimmat ovat varmaankin huomanneet huomiseksi merkityn Europarlamenttivaalien äänestyspäivän ja varmasti varsin useat meistä pohtivat vieläkin ketä äänestäisimme. Äänestäminen on tärkeätä, mutta ei välttämättä, koska kaikilla asioilla, kuten tälläkin on aina kaksi tai useampi puoli.

Äänestäminen kas kun on oman mielipiteesi ajamista edustajan välityksellä. Jos et löydä itsellesi sopivaa ehdokasta ajamaan mielipiteitäsi johtunee tämä mitä todennäköisimmin siitä, että kukaan ehdokas ei aja täysin sinun asioitasi. Harvemmin meinaan ihmisten ajatukset menevät täysin yksi yhteen, minkä johdosta täysin edustajien avulla ajettu demokratia onkin usein vain laimea kompromissi tai ääripäiden junttaama poliittinen päätös. Mutta tästä ehkä jokin toinen kerta hieman lisää.

Kas kun äänestämättä jättäminen on äänestysteko siinä, missä äänestäminenkin. Äänestämättä jättämällä annat mandaattisi pois, niille, jotka äänestävät. Jos siis olet asioiden tolaan hyvinkin tyytyväinen, niin todennäköisesti sillä, että et äänestä ei ole kovinkaan merkittävää haittavaikutusta elämääsi. Jos taas olet täysin tyytymätön nykyiseen linjaan, niin pahimmillaan äänestämättä jättämällä tuet sen nykyisen linjan jatkumista juurikin tuon ensimmäiseksi mainitun syyn takia. Jos siis olet tyytymätön, älä missään nimessä ilmaise sitä äänestämättä jättämällä, se on huonoin mahdollinen vaihtoehto kaikista.

Joten äänestä jos olet tyytymätön, älä nuku. Jos et kuitenkaan löydä itsellesi ehdokasta, joka ei tosiaankaan ole kaikesta samaa mieltä, niin etsi itsellesi ehdokas joka on edes jostain asioista samaa mieltä kuin sinä. Jos ehdokkaasi ajaa edes joitain asioita mitä sinä haluat, niin päädyt parempaan lopputulokseen kuin silloin, kun jätät kokonaan äänestämättä ja päädyt pahimmassa tapauksessa tukemaan nykyisen linjan jatkumista.

Kuitenkin sitten taas on otettava huomioon myöskin ehdokkaasi puolue, jos ehdokkaasi puolue ajaa asioita joita sinä kannatat, niin saatat edelleenkin päätyä tukemaan asioita joita et kannata, jos ehdokkaasi puolueen ääniharava ajaakin täysin erilaista linjaa, kuin sinä oman ehdokkaasi haluaisit ajavan. Joten on erittäin tärkeätä myöskin tutkiskella hieman niitä asioita, joita ehdokkaasi puoluekin ajaa.

Tämän lisäksi ei missään nimessä kannata valita ehdokastaan toissijaisten syiden, kuten sukupuolen, mukavuuden, ulkonäön tai vaikkapa tunnettavuuden perusteella. Se on erittäin paha virhe, koska tällöin ensisijaiset syyt, kuten ehdokkaan linja jää täysin huomioimatta ja vielä vakavammin, ehdokkaan edustushistoria jää huomioimatta. Se ei nimittäin riitä, että ehdokkaasi on vaaleja ennen luvannut ajaa asioita joita kannatat, koska hän voi vaalien jälkeen kääntää täysin takkinsa ja ruvetakin vastustamaan niitä samaisia asioita, joita sinä kannatat. Ja tämä ei edes ole kovin harvinaista, vaan hyvinkin yleistä. Tutkiskelepa siis hieman edustajaehdokkaasi taustoja ja ota selvää miten hän on vaalien jälkeen äänestänyt verrattain lupauksiinsa.

Ehdokkaasi voi siis olla vaikkapa täysi mulkku, sillä ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä, kunhan hän ajaa niitä asioita mitä sinä haluat ja tämän lisäksi hän myöskin on rehellinen. Lipevälle ja mukavalle samanmieliselle ehdokkaalle ei kannata ääntänsä laittaa, mikäli hän kääntääkin takkinsa heti vaalien jälkeen, tämän kai ymmärtävät kaikki. Ainakin pitäisi.

Ja vielä on yksi asia, minkä Virkamies Eli ehti melkein jo unohtaakin tätä kaikkea kirjoittaessaan. Nimittäin kun Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 13 ehdokasta, niin on lisäksi otettava huomioon hieman puolueesta riippuen kohoava 5% näkymätön äänikynnys. Tämän takia käytännössä parhaan vastikkeen äänelleen saa silloin, kun valitsee oman ehdokkaansa esimerkiksi 20 kärkiehdokkaan joukosta ja puolueesta, joka saa varmasti ainakin yhden edustajan läpi. Valitettavaa, mutta näin se vaan vaalitapamme takia menee.

Mainokset

Tuulivoima tulee melkoisen kalliiksi.

Virkamies Eli miettii usein energiapoliittisia kysymyksiä. Eräänä alkavan kevään tuulisena päivänä hänen päähänsä eksyi eräs ajatus, ajatus tuulivoimasta. Ilman pidempiä kiertelyitä ja kaarteluita menkäämme suhteellisen suoraan tämän ajatuksen juurelle.

Tällä hetkellä Suomen 145 tuulivoimalaa tuottaa noin 0,7% kaikesta käytetystä energiasta. Vuonna 2008 laaditussa Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa tavoitteena on, että tuulivoimalla tuotetaan kuusi terawattituntia energiaa vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Mitä tämä tuulivoimakapasiteetin moninkertaistaminen sitten tarkoittaisi, mietti Virkamies Eli. No, ensinnäkin se tarkoittaisi tuhannen uuden tuulivoimalan rakentamista ja juuri tästä, rakentamisesta, pääsemme Virkamies Elin ajatuksen alkulähteille.

Kas kun ne tuulivoimalat pitää todellakin rakentaa, ajatteli Virkamies Eli viiksiään sivellen. Ja rakentamiseen tarvitaan työvoimaa ja se rakentaminen ei tapahdu yhtäkkiä, vaan siihen menee sen verran aikaa, että se rakennettava asia on saatu valmiiksi, jatkoi Virkamies Eli. Ideaalitilanteessa, missä tuulivoimalan rakentamiseksi on jo olemassa valmis tie- ja energiansiirtoverkosto, sellaisen ison 90 metriä korkean 3 megawatin arkistokuvista tutun tuulivoimalan rakentamiseen tarvitaan noin 50 henkilötyövuoden työpanos ja käyttöaikanaan se tarvitsee yhden henkilötyövuoden. Ajallisesti taas tämä rakennusaika vie noin puolisen vuotta.

Yhden tuulivoimalan käyttöikä taasen on noin 20 vuotta, joten 50 henkilötyövuoden rakennuskapasiteetilla pystytään pitämään yllä 40 tuulivoimalan rakennuskiertoa, plus tietenkin 1 henkilötyövuosi jokaista valmista kohden, mikä siis tekee 90 henkilötyövuotta 40 käytössä olevaa tuulivoimalaa kohti. Jotta voidaan rakentaa 41 tuulivoimalaa, niin tarvitaankin jo 141 henkilötyövuotta, koska 90 henkilötyövuotta on jo täysin kiinni sen 40 tuulivoimalan käyttökapasiteetin ylläpitämisessä. Yhteenlaskettuna taas sitten näiden 40 tuulivoimalan rakentamiseen onkin jo käytetty 2 040 henkilötyövuotta.

Ja niitä pitäisi siis rakentaa tuhat? Noh, tuhannen tuulivoimalan rakentamiseen jouduttaisiin käyttämään 51 000 henkilötyövuotta. 51 000 henkilötyövuotta taas on jo melkoisen paljon, niin paljon että vain harva projekti tässä maassa niitä niin montaa tarvitsee, mutta vertailkaamme hieman, Virkamies Eli tuumi. Pessimistisimmissäkin arvioissa epäonnestaan kuuluisa Olkiluoto 3 vie valmiiksi rakennettuna 30 000 henkilötyövuotta.

Tuhat tuulivoimalaa taas tuottaa yhteensä alle puolet siitä energiasta, mitä Olkiluoto 3 tulee tuottamaan. Hintalapultaankin niiden rakentaminen tulisi kalliimmaksi, optimiolosuhteissa kuivalla maalla yhden 3 megawatin tuulivoimalan investointikustannukset ovat noin 4,5 miljoonaa euroa, joten 1000 voimalan hinta tulisi olemaan vähintää 4,5 miljardia euroa. 9,6 miljardilla eurolla päästäisiin Olkiluoto 3:n sähköntuottoon. Olkiluoto 3:n hinta taas tulee olemaan jotakin 8,5 miljardin tienoilla, kun alkuperäinen hinta-arvio oli vain 3 miljardia euroa.

Yhteenvetona siis täysin epäonnistunut Olkiluoto 3 pessimistisimmissäkin arvioissa tulisi tuottamaansa energiaan suhteutettuna halvemmaksi rakentaa ja veisi vähemmän henkilötyövuosia, kuin Suomen tämän hetken uusimmat ja suurimmat tuulivoimalat optimiolosuhteissa rakennettuna. Että mikä se nyt on kallista ja mikä vielä kalliimpaa, mikä on kannattamatonta ja mikä vielä kannattamattomampaa, tuumi Virkamies Eli.

Alkoholipolitiikkamme kiipeää takapuoli edellä puuhun!

Virkamies Eli napsutteli sormenpäitään malttamattomasti Observatorion suuren ja vanhan tietokoneen näppäimistöllä. Napsutteli ja ajatteli. Pysyäkseen ajan hermoilla Virkamies Eli kuuntelee työaikanaan radiota ja tänään radiossa kerrottiin, kuinka Sosiaali- ja terveysministeriö oli ehdottanut, että alkoholin vähittäismyyntiaikoja rajoitettaisiin siten, että kaupat eivät voisi myydä alkoholia enää kello kuuden jälkeen perjantai- ja lauantai-iltoina.

Virkamies Eli oli ajatellut alkoholipolitiikkaamme ennenkin ja tällä kertaa Virkamies Eli osasi hyvinkin suurella tarkkuudella sanoa, mikä alkoholipolitiikassamme mättää. Virkamies Eli oli saanut valmiiksi erään ajatuksen, ajatuksen alkoholipolitiikastamme, mikä näytti kiipeävän puuhun, takaperin! Niin hupaisa näky tuo peruspalveluministerimme muodossa takapuoli edellä puuhun kiipeävä alkoholipolitiikkamme Virkamies Elin ajatuksissa oli, että hän ei voinut malttaa olla tekemättä hieman ajattelutyötä asian tiimoilta.

Aloittakaamme ajattelutyö aivan puhtaalta pöydältä. Alkoholin myyntiä kohtaan asetettuja rajoitteita perustellaan siitä yhteiskunnalle aiheutuvilla kuluilla. Tämän perustelun mukaan olisikin siis loogista joko asettaa alkoholille haittavero, millä nämä yhteiskunnalle aiheutuvat kulut katetaan, tai alkoholin kulutusta rajoitetaan siten, että siitä aiheutuvat menot pienenevät vastaamaan siitä saatuja tuloja.

Tasapainottaaksemme funktion X – Y = 0, missä X on alkoholista saatavat tulot ja Y on alkoholista aiheutuvat kustannukset, täytyy meidän ensin ymmärtää mistä alkoholista aiheutuvat kustannukset oikein muodostuvat. Alkoholista koituvat kustannukset syntyvät alkoholin ongelmakäyttäjistä, joita on laskentatavasta riippuen 1-10% väestöstä. Säätelemällä tämän ryhmän kulutusta, tai kohdistamalla verotuksen siihen pystymme tasapainottamaan edellä esitellyn funktion.

Tyypillinen alkoholin ongelmakäyttäjä on työtön ja syrjäytynyt tulonsiirtojen varassa elävä henkilö. Koska alkoholin ongelmakäyttäjää ei rajoita työajat tai -päivät, voi hän käydä ostamassa alkoholia Alkon aukioloaikaan tai kaupan myyntiaikaan riippumatta siitä, mitä ne ovat. Rajoittamalla alkoholin myyntiaikaa emme siis pysty vaikuttamaan ongelmaryhmän kulutustottumuksiin.

Mutta alkoholin normaalikäyttäjää työajat ja -päivät rajoittavat, joten hän kärsii eniten alkoholin myyntiaikoja kohtaan asetetuista rajoitteista. Koska rajoitteet kohdistuvat ryhmään mikä ei aiheuta toiminnallaan kustannuksia pienennämme vain alkoholista saatuja tuloja, ilman että vähennämme sen aiheuttamia kustannuksia.

Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus tulisi siis rajoittamaan yhä enenevissä määrin alkoholin normaalikäyttäjän mahdollisuuksia ostaa alkoholia, mutta samaan aikaan taas mikään alkoholin myyntiaikoja kohtaan asetettu rajoite ei vaikuttaisi ongelmakäyttäjien alkoholinkulutukseen juuri mitenkään.

Eräs vaihtoehto on kerätä alkoholin käytöstä sellaisia maksuja, veroja, että ne kattaisivat alkoholista yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset. Koska veroja ei voida kohdistaa pelkästään ongelmaryhmään ja pelkästään ongelmaryhmään kohdistuvia maksuja on julkisen terveydenhuollon takia vaikea tai mahdoton toteuttaa, niin on normaalikäyttäjänkin kustannettava ongelmakäyttäjien aiheuttamia kuluja korkean alkoholiverotuksen muodossa. Alkoholin normaalikäyttäjä siis kärsii siitäkin, että ongelmakäyttäjän aiheuttamia kustannuksia katetaan verotuksella.

Asian hölmöyden hahmottamiseksi voit vaikkapa ajatella tilannetta, missä Virkamies Elin naapuri sammuu suihkuunsa ja aiheuttaa vesivahingon, jolloin Virkamies Eli laitettaisiin maksamaan osa naapurinsa aiheuttamista kustannuksista, koska käyhän Virkamies Elikin suihkussa, muttei siis aiheuta käytöksellään kustannuksia.

Siitä syystä edes alkoholin korkea verottaminen ei ole järkevää. Järkevin ratkaisu olisikin pienentää alkoholista aiheutuvia kustannuksia. Mikään edellä mainittu vaihtoehto ei onnistu niitä pienentämään, joten onkin hyvä ajatella laatikon ulkopuolelta, yhteiskuntamme täytyy yksinkertaisesti pienentää alkoholin ongelmakäyttäjien ryhmän kokoa.

Yksi mahdollisuus olisikin tarjota alkoholin ongelmakäyttäjille ilmaista hoitoa ongelmakäytön lopettamiseksi, tuumi Virkamies Eli. Mitä mieltä sinä, Observatorion kävijä olet? Miten alkoholin ongelmakäyttäjien ryhmää olisi järkevä pienentää?

Entä hajoaako oma yhteiskuntamme?

Usein Virkamies Eli miettii, miksi yhteiskunnassamme tapahtuu niitä asioita mitä siinä tapahtuu, ja toisaalta miksei siinä tapahdu niitä asioita mitä siinä ei tapahdu. Miksi se esimerksi kiristää ja lisää alkoholiin ja tupakointiin liittyviä säännöksiä ja lakeja, miksi se pyrkii yhä enenevissä määrin kontrolloimaan verkkoa, miksi se pyrkii sääntelemään verkkoinnovaatioita niin miten se sääntelee ja miksi se taas ei halua luopua vaikkapa nuuskaa ja kannabista kohtaan asetetuista rajoitteista, tai miksi se ripustautuu rahankeräyslakiin tai miksi se ei muuta avioliittolainsäädäntöön liittyviä lakeja sisällyttämään samaa sukupuolta olevia pareja?

Vuosikausia ajatuksiaan pyöriteltyään Virkamies Eli tuli eräänlaiseen lopputulokseen, tai oikeastaan päätyi kahteen lauseeseen, mitkä tämän lopputuloksen sisällyttävät. Ensimmäinen lause kuuluu: ”Yhteiskunta, joka ei kehity on tuomittu hajoamaan.” ja toinen lause kuuluu: ”Yhteiskunta, joka kasvattaa lapsistaan jäseniään, tulee menettämään kasvattamansa sukupolven.” Mitä nämä kaksi lausetta sitten tarkoittavat, mietti Virkamies Eli?

Ensimmäinen lause tarkoittaa sitä, että yhteiskunta joka kokee olevansa valmis, menettää kyvyn kehittyä ja häviää pian vetovoiman kilpailussa muille yhteiskunnille, mitkä kehittyvät. Kärjistetysti; keskiaikaan jämähtäneellä yhteiskunnalla ei ole mitään tarjottavaa modernin ajan lapselle. Toinen lause tarkoittaa sitä, että jos kasvatamme lapsemme olemaan samankaltaisia kuin vanhempansa, emme luo mitään uutta vaan jatkamme ja toistamme virheitä, mitä me itse olemme tehneet.

Yhteiskunnan tulisi kehittyä, lapsesta tulisi kasvaa vanhempaansa parempi, ei vanhempansa jatkoa. Kehitystä ei kuitenkaan pidä ajaa kehityksen vuoksi, vaan yhteiskunnan kehittyvien jäsenten ehdoilla. Lasta ei tule kasvattaa paremmaksi vanhemman tahdon perusteella, vaan lapsen oman tahdon perusteella.

Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta sekä estää kehitystä että kasvattaa lapsiaan yhteiskuntaan, jossa kasvattajat haluavat asua, ei sellaiseksi missä sen lapset haluavat asua. Se todellisuus, missä nykyinen päättäjäsukupolvi, 50 ja 60 vuotiaat keski-ikäiset elivät, on aivan erilainen kuin se todellisuus, missä nykyiset 20 ja 30 vuotiaat nuoret aikuiset elävät. Yhteiskuntamme kasvattaa lapsiaan erilaiseen todellisuuteen, kuin todellisuus yhteiskunnan lapsille tällä hetkellä näyttäytyy.

Ja tulossa on kolmas sukupolvi, teini-ikäisten sukupolvi, jonka todellisuuden erilaisuutta päättäjäsukupolvi ei edes kykene ymmärtämään, koska sen todellisuus on jo liian kaukana tulevan sukupolven todellisuudesta. Mutta silti, se yrittää kasvattaa tämänkin sukupolven elämään, kuten se itse eli, elämään todellisuudessa, mitä ei enää pitkään aikaan ole ollut olemassa. Yhteiskunnan tulee kehittyä, koska sen jäsenet kehittyvät, lapset haluavat olla erilaisia, kuin vanhempansa.

Omassa yhteiskunnassamme pysähdys näkyy kontrollin, toisin sanoen lakiviidakon monimutkaistumisena ja laajenemisena, sekä sukupolvien passiivisena ja aktiivisena vastarintana sitä kohtaan. Päättäjäsukupolven Päivi Räsäset ja Pentti Oinoset haluavat määrittää todellisuuden, missä nykyisen sukupolven tulee elää. Kuitenkaan nykyinen sukupolvi ei halua elää todellisuudessa mitä se ei tunnista omakseen, vaan haluaa ja yrittää elää sen mukaan, miten se oman todellisuutensa havaitsee.

Päättäjäsukupolvi tulkitsee nykyisen sukupolven halun elää omassa todellisuudessaan kapinointina, jolloin se haluaa estää nykyistä sukupolvea elämästä omassa todellisuudessaan. Se lisää siis kontrollia säätämällä lakeja, lisäämällä valvontaa, holhoamalla. Se siis rankaisee lasta, jonka motiiveja se ei ymmärrä, se tekee nuorisosta syrjäytynyttä ja leimaa heidät rikollisiksi, saamattomiksi. Syypää nykyisen sukupolven huonoon leimaan istuukin lakivasaran toisessa päässä, leimaaja itse. Se keksii lain, rikoksen ja tuomitsee, ja vierittää syyn nykyisen sukupolven niskaan.

Tämä sukupolvi on kuitenkin aikuinen, eikä se reagoi hyvin siihen, että sitä yritetään kieltää elämästä sen mukaan, kuinka se oman todellisuutensa havaitsee. Sen luonnollinen reaktio onkin vastustaa päättäjäsukupolven todellisuutta joko passiivisesti, syrjäytymällä, tai aktiivisesti, rikkomalla tai kiertämällä lakeja ja vastustamalla kontrollia, minkä päättäjäsukupolvi on asettanut sitä holhotakseen. Ja kun se kiertää tai rikkoo lakeja jotka eivät päde sen todellisuudessa, niin päättäjäsukupolvi tarjoaa taas sitä samaa ja vanhaa, lisää kontrollia ja lakeja.

Miten oman yhteiskuntamme sitten käy? Virkamies Eli mietti. Hajoaako se vai pystyykö se kehittymään tarvittavalla tavalla hajoamisen välttääkseen? Herääkö päättäjäsukupolvemme ajoissa ja mukauttaa todellisuutensa vastaamaan nykyisen sukupolven todellisuutta, vai pysyykö se pystyssä siihen asti, että nykyisestä sukupolvesta tulee päättäjäsukupolvi ja kuinka käy silloin? Ymmärtääkö nykyinen sukupolvi sitä, minkälaisessa todellisuudessa tuleva sukupolvi elää, vai tekeekö se samat virheet, kuin edellinenkin sukupolvi.

Ravinto – mitä sinun pitäisi tietää siitä.

Olen kuluttanut tuhansia tunteja kahlatessani läpi artikkeleita, opuksia ja julkaisuja yhden yksinkertaiselta kuulostavan aiheen parissa, ravinnon. Jaankin nyt siis kanssanne muutamia huomioita, mitä olen vuosien saatossa asiasta tehnyt. Nähdäkseni ravinto on yksi tärkeimmistä asioista hyvän onnellisen elämän tavoittelussa, se mitä syömme vaikuttaa oloomme ja toimintaamme aivan taatusti, mikä voidaan yksinkertaisimmillaan todeta alkoholipitoisen baari-illan jälkeisenä krapulana, myrkytit itsesi, siispä voit pahoin.

Syöt väärin

Ihminen on eläin, ihmisellä on lajinomainen elinympäristönsä, laumakäyttäytymisensä ja ravintotottumuksensa. Ihmiskeho tarvitsee tietyt ravintoaineet ylläpitääkseen tehokasta ja tervettä toimintaansa, jos se ei niitä saa, niin keho voi huonosti tai menee puutostilaan. Tunnetuimmat puutostilat tai niiden aiheuttamat ruumiintoimintojen poikkeustilat ovat keripukki ja ketoosi. Puutostilat harvemmin ovat tappavia, mutta selkeästi ne muuttavat kehon toimintaa epänormaaliksi, mikä näkyy suoraan henkisen hyvinvoinnin laskuna.

Puutostilojen lisäksi vaikutamme jatkuvasti kehomme toimintaan nauttimalla ravintoa, mitä meidän ei ole tarkoitus nauttia. Kun poikkeamme lajityypillisestä ravinnostamme, puskemme ruoansulatusjärjestelmämme eräänlaiseen poikkeustilaan, kun se yrittää sulattaa sopimatonta ravintoa kehomme käytettäväksi. Ummetus, turvotus, närästys ja vatsakivut eivät ole normaaleita seurauksia ravinnon nauttimisesta! Ravinnon nauttimisen kuuluu tuottaa energiaa ja lisätä mielen hyvinvointia, ei laskea tai kuluttaa niitä!

Aivan valtavan iso osa ihmisistä elää jatkuvasti puutos- tai elimistön poikkeustilassa, luullen sitä kehon normaaliksi tilaksi. Se kaupungin puistossa pähkinöitä syövä raakaruokahipsteri on noin tuhat kertaa lähempänä elimistön toiminnan normaalitilaa, kuin McDolandsin hampurilaista jäystävä normijamppa! Jos olisit avaruusolentojen ylläpitämän galaktisen eläintarhan näyteotuksena, niin sinua ruokittaisiin paleoruokavalion perusteella, ei amerikkalaisen tehotuotetun pikaruokaravintolan menun mukaan!

Et osaa valmistaa ruokaa

Minulla ei ole mikroaaltouunia. Ei siksi, että pelkäisin sen säteilyttävän ruokani, vaan siksi, että se on liian helppo keino ruoan uudelleenlämmittämiseksi, ja se tekee sen aivan liian tehokkaasti. Kun lämmitämme ruokaa, sen ravintorakenne rupeaa hajoamaan. Jotkut ruoka-aineet kestävät korkeita lämpötiloja hyvin, toiset pilaat käytännössä jo silloin kun lämmität ne yli 50 asteen lämpötilan. Mikroaaltouuni luo ruoan sisälle tuhansia kiehumispisteitä ja täten tuhoaa sen rakennetta melkoisella tehokkuudella ja se käy aivan liian helposti! On liian helppoa lämmittää ruoka polttavan kuumaksi mikrossa kuin hellalla. Jos käytät mikroa, niin käytä sitä heikolla teholla lyhyesti.

Liian pitkäaikainen kuumennus, liian korkealla lämpötilalla on toiseksi suurin virhe, minkä ihmiset ruokaa valmistaessa tekevät. Suurin virhe on se, että valmistamme ruoka-aineita ilman nesteen läsnäoloa. Kun ruoka-aine valmistetaan nesteessä, niin siitä hajoavat ja irtoavat ravintoaineet hajoavat ympäröivään nesteeseen, jolloin itse nesteestä tulee ravinnepitoista. Keittäminen, hauduttaminen, hapattaminen, valmistustekniikat joissa neste on läsnä, ovat ehdottomasti kaikista parhaita ruoanvalmistustapoja. Mitä useammin myöskin lämmität ruokaa, sitä useammin altistat sen ravintoaineiden hajoamiselle, valmista ruoka siis kerran ja uudelleenlämmitä se maltilla!

Luomu ON parempaa

Luomuruoan ravintoainepitoisuudet ovat moninkertaisia verrattuna normaaliin, tehotuotettuun ruokaan. Luomuruokaa syödessä vältyt myöskin mahdollisilta ikäviltä hormoni- ja torjunta-ainejäämiltä. Suosi siis luomua, riistaa ja villiruokaa. Vaikka ne ovatkin kalliimpia, kuin normaalit ruoka-aineet, niin sisältämiinsä ravintoaineisiin suhteutettuina ne ovat ehdottomasti hintansa väärti. Yleisesti ottaen ruokakaupoilla ei pitäisikään katsoa kilohintaa, vaan sitä kuinka paljon ravinteita saat ruoasta euroa kohden. Laatu todellakin korvaa määrän.

Suosi tuoreutta

Suurin osa ruoasta pilaantuu nopeasti. Pilaantuminen alkaa sillä, että ruoan ravintoainepitoisuudet laskevat. Viikko sitten poimittu pöydällä seisova porkkana sisältää vähemmän ravintoaineita, kuin juuri poimittu porkkana. Ruoan tulisikin siis olla mahdollisimman tuoretta, milloin sen ravintoainepitoisuudet ovat korkeimmillaan. Toisaalta ruoan voi myöskin säilöä, tai pakastaa, jolloin ravintoaineiden hajoaminen loppuu, tai ne hajoavat säilöntään käytettyyn nesteeseen. Jossain tapauksissa säilöntä tai pakastaminen saattaa jopa lisätä ruoan ravintopitoisuuksia. Yleisimmin käytetyt keinot lisätä ruoan ravintopitoisuuksia ovat idättäminen, liottaminen ja aurinkokuivaus.

Vältä ravintolisiä, valmisteita ja prosessoitua ruokaa

Elimistömme on tottunut käsittelemään ruokaa muodossa, jossa sitä ei ole prosessoitu kovinkaan pitkälle. Ravintoaineista luodaan konsentraatioita, valmisteita ja lisiä. Ruoansulatusjärjestelmämme ei ole kehittynyt käsittelemään niitä tälläisissä muodoissa. En osaa sanoa minkälaista haittaa näistä keholle on, jos minkäänlaista, mutta olisi järkeenkäypää ajatella, että esimerkiksi C-vitamiinia on parempi saada sen luonnollisessa muodossa, vaikkapa tyrnimarjasta, ruusunmarjasta tai paprikasta, kuin syödä C-vitamiinivalmisteita purkista.

Kuten vitamiinivalmisteiden, niin prosessoitujen ruokienkin kanssa pätee sama seikka, kehomme ei ole kehittynyt käsittelemään ruokaa sen pitkälle prosessoidussa muodossa. Ruoansulatusjärjestelmämme on kehittynyt sulattamaan ravintoa sen luonnollisessa muodossa, ei pitkälle prosessoituina elintarvikkeina ja valmisteina. Näkisinkin, että raakaruoka on kaikista lähinnä sitä muotoa, jona entisaikojen ihmiset ovat tottuneet ravinnon nauttimaan, ja millaisena siis ruoansulatusjärjestelmämmekin on kehittynyt sen käsittelemään. Raakaruoka on selkeästi myöskin kaikista ravinnepitoisinta ruokaa.

Kalliin energian hinta.

Keskimääräinen kansalainen kuluttaa asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan yli puolet käytössään olevasta rahasta. Keskimääräinen, mutusteli Virkamies Eli. Keskimääräinen ei kuulosta kovin pahalta ja jäähän yli puolen alle vielä ali puolet. Keskimääräinen kuitenkin tarkoittaa sitä, että 5,4 miljoonaisesta väestöstämme 2,7 miljoonaa ihmistä on köyhempiä kuin keskimääräinen kansalainen ja toiset 2,7 miljoonaa on tätä varakkaampia.

Kuitenkaan tämä ei kerro vielä mitään, koska mitä korkeammalle varakkuudessa kiivetään, sitä moninkertaisemmat tuloerot ovat keskimääräiseen kansalaiseen suhteutettuna ja nämä moninkertaiset tuloerot jo itsessään vääristävät kuvaa siitä, kuinka paljon keskimääräinen kansalainen oikeastaan tienaa. Mutta siitä ehkä lisää joskus muulloin, tuumasi Virkamies Eli.

Prosentuaalisesti taas yli puolet ei kuulosta niin pahalta, mutta muistakaamme, että kyseinen osuus on laskettu keskimääräisen kansalaisen tuloista. Koska ruoasta, liikkumisesta ja asumisesta ei enää tietyn rajan jälkeen yksinkertaisesti pysty tinkimään, niin mitä vähävaraisempaa joukkoa keskituloista köyhempien ryhmässä siirrymme tarkastelemaan, sitä suuremman osuuden tuloistaan tämä joukko joutuu näihin kolmeen välttämättömään asiaan käyttämään.

Miksi ruoka, liikkuminen ja asuminen sitten taas on Suomessa niin kallista? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Se johtuu osaksi näitä kolmea kohtaan asetetusta sääntelystä, mikä vaatii omat byrokraattinsa ja lupaviidakkonsa, mutta ylivoimaisesti suurimmat lisäkustannukset näihin syntyy energian raskaasta verotuksesta, mitä nämä kolme joko suoraan tai välillisesti valtavasti käyttävät.

Maatalous käyttää suuria määriä energiaa jokaisessa tuotantovaiheessa, varastointivaiheessa ja kuljetusvaiheessa. Ennen kuin yksikään siemen on kylvetty peltoon tai yhtäkään lehmää on viety laitumelle, on energiaa kulunut jo valtavia määriä pelkästään maatalousinfran rakentamiseen ja ylläpitoon sekä esimerkiksi kyntötöihin.

Energian korkeasta hinnasta johtuvat lisäkustannukset kertautuvat jokaisen portaan kohdalla siitä asti, kun viljapelto kynnetään, siemen istutetaan, puidaan, prosessoidaan, kuljetetaan leipomoon, leivotaan taikinaksi, kuljetetaan kauppaan siihen kun se varastoidaan myytäväksi. Asian ymmärtämisen helpottamiseksi voit vaikkapa luoda mielikuvan tullista, minkä läpi siemen kulkee joka kerta jokaisessa vaiheessa matkallaan maajussin varastosta ruokapöytään.

Asumisen suuret kustannukset johtuvat täysin samasta asiasta. Ennen kuin talo on asuinkelpoinen, on sen rakentamisen jokaisessa vaiheessa käytetty massiivisia määriä energiaa ja kuten maatalouskoneidenkin kohdalla, niin myöskin rakentamiseen käytettyjen koneidenkin kohdalla jo ennen rakentamisen aloittamista koneiden valmistamiseen on tätä samaista energiaa käytetty jo valtavasti.

Rakentaminenkin on suuresti säännelty ala Suomessa, mutta tämäkin sääntely, kuten maatalouden ja elintarvikkeiden kohdalla luo lähinnä kertaluontoisia könttäsummia, kun taas energia tässä, kuten maataloudenkin kohdalla aiheuttaa jatkuvia kertautuvia kustannuksia.

Liikkenne ja kuljetuksen tarve taas on sekä iso osasyy siihen, miksi suurin osa keskituloisen varoista menee asumiseen ja ruokaan, että se myöskin kärsii kaikista selkeimmin hahmotettavasti energian korkeasta hinnasta. Liikenne tosin erottuu näistä kahdesta edellisestä siten, että sille asetetut sääntelyn aiheuttamat könttäsummat, kuten verot ja veroluonteiset maksut, lupa-asiat, koulutukset, vakuutukset, huoltokustannukset ja katsastusmaksut ovat tällä hetkellä niin suuria, että ne nostavat sen hintaa vähintään yhtä paljon, kuin korkean energian hinta sitä nostaa.

Tätä asiaa kävinkin jo yhden veroluonteisen maksun kohdalta läpi edellisessä kirjoituksessani, lukaisehan se jos et ole vielä niin tehnyt!

Kumipyörästä riippuvainen yhteiskunta.

Kumipyörästä riippuvainen yhteiskunta.

Sataa. Kun sataa, niin Virkamies Eli avaa suuren hallin tummakarmisen ikkunan ja painaa poskensa Observatorion jylhää kiviseinää vasten, sulkee silmänsä ja hengittää syvään vetäen keuhkonsa täyteen sateen raikastamaa ilmaa. Kun sataa ja suuren hallin tummakarminen ikkuna on auki siirtää Virkamies Eli tuolinsa aukaistun ikkunan eteen, istuutuu, nostaa jalkansa tummakarmisen ikkunan kiviselle ikkunalaudalle, nojaa taakse ja hengittää syvään vetäen keuhkonsa täyteen sateen raikastamaa ilmaa. Ja hämmästelee.

Hämmästelee sitä, miten jokainen vesipisara mikä tippuu nyt maahan, on haihtunut ilmaan, tiivistynyt ja taas tippunut maahan mittaamattoman monia kertoja aiemmin ja tulee niin tekemään yhä uudestaan ja uudestaan. Ja jos Virkamies Eliä hämmästyttää sadepisaran mennyt ja tuleva miljardien vuosien mittainen kiertokulku, niin vähintään yhtä paljon häntä hämmästyttää se kapeakatseisuus ja typeryys, minkä vallassa tälläkin hetkellä tämän maan korkeimmissa viroissa olevat henkilöt näyttäisivät maatamme johtavan.

Liikenne- ja viestintäministeriö ovat ehdottaneet, että autoveroa ryhdytään keräämään ajamisesta auton verottamisen sijaan. Äkkiseltään tämä tuntuu Virkamies Elistä aivan järkeenkäyvältä ajatukselta, mutta kun Virkamies Eli pyörittelee hieman ehdotuksesta löytyviä lukuja ja ajatuksia, niin hän ei voi olla miettimättä, miten ihmeessä tämä ehdotus on voinut tulla maatamme johtavista ministeriöistä, joiden tarkoituksen pitäisi ainakin Virkamies Elin mielestä olla kansalaistemme ja maamme edun ajaminen.

Kansalaisten satelliittiseuranta luo ensimmäisenä tietenkin paljon moraalisia ja juridisia ongelmia, mitä ollaankin käsitelty jo useissa kirjoituksissa ympäri verkkoa, joten Virkamies Eli ei pohdi näitä asioita sen enempää. Valvontajärjestelmän massiivisuudesta aiheutuvat kustannukset ja sen tekninen monimutkaisuus on myöskin saanut paljon huomiota blogeissa, keskustelupalstoilla ja muutamissa artikkeleissa, joten näitäkään asioita Virkamies Eli ei aio käydä läpi. Virkamies Eli haluaa kiinnittää huomiosi niihin järkyttäviin lisäkustannuksiin ja johdannaisseuraamuksiin, mitkä 3 ja 6 sentin kilometritaksa aiheuttaisi autoilijoille, sekä kaikille kansalaisille.

Nähkääs mikään, yhtään mikään ei kulje tässä maassa ilman kumipyörää. Observatorion tarkkaavaisimmat saattavat tässä vaiheessa huutaa sanan raideliikenne, mutta tämän Virkamies Eli aikoo sivuuttaa täysin pohdinnoissaan, sen mitättömän ulottuvuusalueen takia, joten palatkaamme kumipyörään. Koko nykyisen kaltainen yhteiskuntamme on täysin riippuvainen kumipyörästä. Se rastatukkaisin kaupunginpuiston hippikin tarvitsee kuollakseen kumipyörää, jotta pystyy toteuttamaan valitsemaansa elämäntapaa. Observatorion autottomat kävijät voivat olla autottomia, koska kumipyörä kuljettaa kaikki tarvitsemasi tavarat sellaisen etäisyyden päähän, jottet sinä sitä autoa tarvitse.

Joten aloittakaamme välittömästi havaittavista kustannuksista, mitkä kyseiset 3 ja 6 senttiä aiheuttaisivat ihan jokaiselle tasapuolisesti. Jotta Virkamies Eli voi ostaa kaupasta vaikkapa banaanin, pitää tämä banaani ensin tuoda rahtilaivalla esimerkiksi Helsinkiin. Helsingistä on noin 180 kilometriä Pispalan harjulle, Tampereelle. Oletetaan vaikkapa, että tästä matkasta 50 kilometriä ajetaan 6 sentin alueella ja 130 kilometriä 3 sentin alueella. Yhteensä siis banaanin kuljetuskustannukset nousisivat 6,9 eurolla. Helsinkiin pitäisi kuitenkin päästä takaisinkin, joten kustannukset nousivat 13,8 eurolla. Koska on järjetöntä tuoda vain yksi banaani, niin niitä tuodaan tonnin verran kerralla.

Tonneittan banaaneja ja muita elintarvikkeita tuovalla raskaalla ajoneuvolla ei kannata lähteä jakelemaan, joten jakelu suoritetaan useammalla pienemmällä kevyemmällä jakeluajoneuvolla. Nämä kaikki toimisivat 6 sentin alueella ja Virkamies Eli arvioi, että yksi ajoneuvo voisi ajaa päivän aikana vaikkapa 200 kilometriä Tampereen alueella. Tästä koituisi 12 euron lisäkustannukset. Yhteensä banaanikuorman kuljetuksen hinta siis kasvaisi 25,8 euroa. Pelkän kuljetuksen osalta banaanin hinta siis nousisi varmaankin sentillä tai parilla.

Banaaneita kuljettavat ajoneuvot eivät kuitenkaan liiku itsestään, vaan niitä kuljetetaan ihmiskäsin. Näiden ihmiskätten täytyy yleensä saapua jotenkin paikalle, missä niihin kiinnitetty ihminen hyppää kaluston ohjaimiin, eikä kukaan harvemmin asu kuljetusyrityksen naapurissa. Virkamies Eli ei työskentele kuljetusyrityksessä, vaan Pispalan Observatoriossa ja tarvitsee autoa ajaakseen työpaikalleen, sekä kuljettaakseen silloin tällöin Observatorion raskaita instrumentteja. Virkamies Elille kerääntyy 50-100 ajokilometriä päivää kohden riippuen paikasta mihin hän Observatorion instrumenttejä kuljettaa ja kaikki 6 sentin alueella. Virkamies Elin työmatkakulut lisääntyisivät siis 3-6 euroa päivää kohden.

Voitaneen olettaa, että edellä mainittujen kuljettajien työmatkakustannukset nousisivat myöskin saman verran. Koska on kohtuutonta vaatia, että kuljettajat maksaisivat kohonneet työmatkakustannuksensa itse, niin tämä jäisi työnantajan tehtäväksi vaikkapa palkankorotusten muodossa. Koska palkkakustannukset eivät ole sama asia, kuin työntekijän käteen maksettava summa, niin 3-6 euron kustannuksen paikkaaminen vaatisi työnantajalta 0,5-1 euron korotusta kuljettajien tuntipalkkoihin. Koska kuljettajan työnantaja ei voi loihtia tätä rahaa ilmasta, täytyy tämä kustannus siirtää suoraan kuljetuksen hintaan, minkä kuljetuksen tilaaja siirtäisi kuljetettavan tuotteen, tässä tapauksessa banaanin hintaan.

Ja banaani ei taas itsestään muutu rahaksi, vaan se pitää myydä kaupassa. Kaupassa taas tarvitaan henkilökuntaa, joka myy ja hoitaa kaupan asioita. Tämä kaupan henkilökuntakaan ei harvemmin asu kaupan naapurissa, vaan sen pitää kulkea työpaikalleen jotenkin, yleensä autolla. Tässä vaiheessa voimme sopia, että kaupan henkilökunnan työmatkat olisivat esimerkiksi 50 kilometriä päivässä. Tämä tarkoittaisi 3 euron lisäkustannusta päivää kohden, mikä olisi kohtuutonta siirtää kaupan henkilökunnan maksettavaksi, mikä tarkoittaisi edellisen kaavan mukaan 0,5 euron palkankorotusta kaupan henkilökunnalle, mikä tarkoittaisi taaskin sitä, että banaanikilon hinta nousisi.

Kaupassa taas on erinäisiä koneita ja laitteita, mitkä vaativat silloin tällöin huoltoa. Huoltomies taasen ei kanna työkalujaan esimerkiksi repussa ja polje kaupalle polkupyörällä, vaan, arvasit oikein, käyttää siihen autoa. 6 senttiä Tampereen alueella, sovitaanko vaikka 25 kilometriä, 1,5 euron lisäkustannukset huoltokäynniltä pelkästään huoltoauton kohdalta ja muistatteko, huoltomies tuskin asuu työpaikkansa naapurissa. Työmatkaa 50 kilometriä, 3 euron lisäkulut työmatka-ajosta, 0,5 euron palkankorotus, mikä näkyy taas banaanin hinnassa. Mitä muuta tarvitsemme? Vartiointifirma? Taas muutama euro lisäkustannuksia. Sähköasentaja? Lisäkustannuksia. Jätehuolto? Lisäkustannuksia. Siivouspalvelu? Lisäkustannuksia. Ja kaikki nämä näkyvät banaanien hinnassa.

Eikä Virkamies Eli vielä edes aloittanut, vaan kirjoitti pitkän tekstin pelkästään banaanien hinnasta. Kuvitelkaa, mitä kaikki nämä lisäkulut tekevät kuljetusalalle, jos niitä ei voida siirtää kuluttajahintoihin. Kuvitelkaa, mitä tapahtuu rakennusalalle, jos putkimiesten, timpurien, koneenkuljettajien, sähköasentajien, autonkuljettajien, kattoasentajien, maalareiden jne työmatkakuluja ei voida siirtää tilaajalle. Kuvitelkaa mitä käy, jos kaikissa näissä tarvittavien työautojen työajosta koituvia kustannuksia ei voida siirtää tilaajalle. Kuvitelkaa kuinka rakentamisen hinta räjähtää käsiin, jos nämä kaikki lisäkustannukset tullaan siirtämään tilaajalle.

Koska kaikki mitä kulutamme, on jollakin tavalla riippuvainen kumipyörästä, joko huollon, asennuksen, kuljetuksen tai jonkin muun seikan kautta, minkä takia työtä tekevien ihmisten on päästävä työkaluineen paikasta A paikkaan B, niin kumipyörän kuluttaman asfalttikilometrin hinnan nostaminen tulee täten vaikuttamaan aivan kaikkiin yhteiskuntamme kustannuksiin. Esimerkiksi sähkön ja veden hinta tulisi nousemaan, koska sähkö- ja vesilaitosten työntekijöiden työmatkakustannukset nousisivat. Sähkön hinnan nousu taas nostaisi vuorostaan teollisuudelle aiheutuvia kustannuksia, minkä teollisuus siirtäisi tilaajalle. Se banaanikilo kaupassa maksaisi yhden pykälän enemmän siis jo ihan senkin takia, että sen valaiseminen ja viilentäminen maksaisi enemmän.

Joten kyseessä on paljon suuremmat asiat kuin se, että autoilijoita ruvettaisiin valvomaan satelliiteillä. Kyseessä on järkyttävän suuri kansantaloudellinen uudistus, mikä toteutuessaan tulisi lamaannuttamaan suomalaisen rakennus-, kuljetus- ja teollisuusalan ja/tai tekisi ihan kaiken hinnasta aivan sietämättömän kallista. Joten Virkamies Eli hämmästeleekin suuresti, miten ministeriöt, joiden pitäisi ajaa meidän etuamme voivat kaavailla tälläisten uudistusten tekemistä maahamme.