Miten niin vastikkeeton?

Miten niin vastikkeeton, mietti Virkamies Eli kookos-raakakaakao-maca-kaurahiutalepuuronsa ääressä. Virkamies Eli nauttii joka aamu lähes saman aamupalan. Aamupalaan kuuluu raakakaakaojauhe, macajauhe ja kookosmaito, minkä Virkamies Eli sekoittaa kaurahiutaleiden ja kuuman veden sekaan, juomaksi Virkamies Eli nauttii lasi vettä ja vihreätä teetä sitruunamehulla ja hunajalla maustettuna.

Aamupalaansa nauttiessaan Virkamies Eli selaa läpi päivän lehtiä. Tänä aamuna eräs lehden otsikko vangitsi Virkamies Elin huomion. Vastikkeeton sosiaaliturva, kuului otsikko. Miten niin vastikkeeton? Mietti Virkamies Eli toistamiseen mielessään. Virkamies Eli avaa joka päivä Observatorion ovet yleisölle kello kahdeksan aamulla ja sulkee ne kello neljä päivällä. Virkamies Elin työpäivä on kahdeksantuntinen, mihin kuuluu tunnin lakisääteinen tauko. Muilla on erilaiset työpäivät ja erilaiset lakisääteiset tauot, mutta tämä on Virkamies Elin työpäivä.

Observatoriossaan viettemästä ajasta Virkamies Elin kuuluu saada korvaus, mitä kutsutaan palkaksi. Jo ennen kuin Virkamies Elin tilille on kilahtanut lanttiakaan, vie valtio osan Virkamies Elille maksetusta palkasta verojen ja muiden lakisääteisten maksujen muodossa. Tämän lisäksi Virkamies Eli maksaa veroja kaikesta, mihin hän Observatoriossa vietämästään ajastaan maksettavan korvauksen päättääkään käyttää.

Kokonaisuudessaan Virkamies Eli joutuu luovuttamaan hänelle maksettavasta palkasta noin puolet valtiolle verojen ja lakisääteisten maksujen muodossa. Tällä rahalla valtio hoitaa Virkamies Elin asioita Virkamies Elin puolesta siten, että Virkamies Elillä on esimerkiksi käytössään asfaltoituja teitä, katuja ja parkkipaikkoja, joita pitkin Virkamies Eli voi kulkea ja joille Virkamies Eli voi parkkeerata autonsa.

Jos Virkamies Eli sairastuu, niin valtio käyttää Virkamies Elin maksamia veroja hänen terveydenhuoltoonsa. Jos Virkamies Eli haluaa käyttää sähkölaitteita, niin valtio on rakentanut sähkönjakeluverkoston Virkamies Elin tarpeita varten, jos Virkamies Eli haluaa käyttää vettä, niin valtio kuljettaa vettä rakentamaansa putkistoa pitkin Virkamies Elin asunnon hanoihin, vessanpönttöön ja suihkuun.

Jos joskus saattaisi käydäkin sitten niin, että Virkamies Elin suoritusta ei enää tarvittaisi Observatoriossa ja jos Virkamies Eli ei sattuisi kuulumaan Observatoriossa työskentelevien Virkamiesten liittoon, niin tällöin valtio auttaisi Virkamies Eliä suoraan rahallisesti, eli palauttaisi Virkamies Elin maksamia veroja takaisin Virkamies Elille hänen maksamillaan verorahoillaan ylläpitämän viraston, Kelan kautta.

Kelan tädit ovat kuitenkin yleensä hyvin kiireisiä eivätkä ehdi käsitellä Virkamies Elin asiaa viikossa, parissa tai kenties kuukaudessakaan, mutta koska Virkamies Elin täytyy edelleen maksaa vuokra asunnostaan, verot ja vakuutukset autostaan, sekä vieläpä kyetä ostamaan ruokaa kaupasta, niin tällöin Virkamies Elin maksamilla veroilla ylläpidetty virasto nimeltä Sosiaalitoimisto palauttaa taas osan Virkamies Elin rahoista takaisin Virkamies Elille sosiaaliturvan muodossa.

Joten miten niin vastikkeeton, ihmetteli Virkamies Eli aamiaispöydässään.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Miten niin vastikkeeton?

  1. Ainakin täällä Lahdessa on semmoinen käytäntö, että jos olet ollut palkkatöissä ja joudut työttömäksi, etkä säästöjen puuttumisen tai liittoon kuulumattomuuden takia pärjää ilman sosiaalitoimiston apua, pitää sinun näyttää 3-5kk ajalta tiliotteet ja palkkakuitit. Jos palkka on niinkin suuri, että siitä lähtee peräti puolet veroja, on palkkasi niin iso, että sosiaalitoimisto olettaa sinun pärjäävän vielä kahden tai kolmen kuukauden päässä viimeisestä palkastasi ihan hyvin, ellet jopa loistavasti, ilman heidän apuaan.
    Että ei se apu todellakaan tule ihan tosta noin vaan sieltä sosiaalitoimistosta, ellet ole sitten sellaisessa tilanteessa että talo ja koko omaisuus on palanut tuhkaksi, pankkisi on mennyt vararikkoon ja tilisi kaikkine byrokratioineen kadonnut, sinulla on todettu terminaali syöpä ja tarvitset välittömästi antibiootteja, solusalpaajia ja KIPUlääkkeitä. Silloinkin mennään harkinnanvaraisesti, sillä pitää olla vakituinen asunto missä budjata ja minne vastaottaa postit.

    • No näinhän se saattaa toki sosiaalitoimen näkökulmasta mennä tälläisissä tapauksissa, joissa palkansaajan tulot ovat todella suuret. Yleensä tuo karenssi taitaa joka tapauksessa olla kuukaudesta pariin, ennen kuin on oikeutettu tukeen sosiaaliviraston kautta, mutta silti sitä tukea rupeaa jossakin vaiheessa tulemaan, kun työvoimatoimistossa tuen saamiseen saattaa mennä huomattavankin pitkiä aikoja.

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s