Kalliin energian hinta.

Keskimääräinen kansalainen kuluttaa asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan yli puolet käytössään olevasta rahasta. Keskimääräinen, mutusteli Virkamies Eli. Keskimääräinen ei kuulosta kovin pahalta ja jäähän yli puolen alle vielä ali puolet. Keskimääräinen kuitenkin tarkoittaa sitä, että 5,4 miljoonaisesta väestöstämme 2,7 miljoonaa ihmistä on köyhempiä kuin keskimääräinen kansalainen ja toiset 2,7 miljoonaa on tätä varakkaampia.

Kuitenkaan tämä ei kerro vielä mitään, koska mitä korkeammalle varakkuudessa kiivetään, sitä moninkertaisemmat tuloerot ovat keskimääräiseen kansalaiseen suhteutettuna ja nämä moninkertaiset tuloerot jo itsessään vääristävät kuvaa siitä, kuinka paljon keskimääräinen kansalainen oikeastaan tienaa. Mutta siitä ehkä lisää joskus muulloin, tuumasi Virkamies Eli.

Prosentuaalisesti taas yli puolet ei kuulosta niin pahalta, mutta muistakaamme, että kyseinen osuus on laskettu keskimääräisen kansalaisen tuloista. Koska ruoasta, liikkumisesta ja asumisesta ei enää tietyn rajan jälkeen yksinkertaisesti pysty tinkimään, niin mitä vähävaraisempaa joukkoa keskituloista köyhempien ryhmässä siirrymme tarkastelemaan, sitä suuremman osuuden tuloistaan tämä joukko joutuu näihin kolmeen välttämättömään asiaan käyttämään.

Miksi ruoka, liikkuminen ja asuminen sitten taas on Suomessa niin kallista? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Se johtuu osaksi näitä kolmea kohtaan asetetusta sääntelystä, mikä vaatii omat byrokraattinsa ja lupaviidakkonsa, mutta ylivoimaisesti suurimmat lisäkustannukset näihin syntyy energian raskaasta verotuksesta, mitä nämä kolme joko suoraan tai välillisesti valtavasti käyttävät.

Maatalous käyttää suuria määriä energiaa jokaisessa tuotantovaiheessa, varastointivaiheessa ja kuljetusvaiheessa. Ennen kuin yksikään siemen on kylvetty peltoon tai yhtäkään lehmää on viety laitumelle, on energiaa kulunut jo valtavia määriä pelkästään maatalousinfran rakentamiseen ja ylläpitoon sekä esimerkiksi kyntötöihin.

Energian korkeasta hinnasta johtuvat lisäkustannukset kertautuvat jokaisen portaan kohdalla siitä asti, kun viljapelto kynnetään, siemen istutetaan, puidaan, prosessoidaan, kuljetetaan leipomoon, leivotaan taikinaksi, kuljetetaan kauppaan siihen kun se varastoidaan myytäväksi. Asian ymmärtämisen helpottamiseksi voit vaikkapa luoda mielikuvan tullista, minkä läpi siemen kulkee joka kerta jokaisessa vaiheessa matkallaan maajussin varastosta ruokapöytään.

Asumisen suuret kustannukset johtuvat täysin samasta asiasta. Ennen kuin talo on asuinkelpoinen, on sen rakentamisen jokaisessa vaiheessa käytetty massiivisia määriä energiaa ja kuten maatalouskoneidenkin kohdalla, niin myöskin rakentamiseen käytettyjen koneidenkin kohdalla jo ennen rakentamisen aloittamista koneiden valmistamiseen on tätä samaista energiaa käytetty jo valtavasti.

Rakentaminenkin on suuresti säännelty ala Suomessa, mutta tämäkin sääntely, kuten maatalouden ja elintarvikkeiden kohdalla luo lähinnä kertaluontoisia könttäsummia, kun taas energia tässä, kuten maataloudenkin kohdalla aiheuttaa jatkuvia kertautuvia kustannuksia.

Liikkenne ja kuljetuksen tarve taas on sekä iso osasyy siihen, miksi suurin osa keskituloisen varoista menee asumiseen ja ruokaan, että se myöskin kärsii kaikista selkeimmin hahmotettavasti energian korkeasta hinnasta. Liikenne tosin erottuu näistä kahdesta edellisestä siten, että sille asetetut sääntelyn aiheuttamat könttäsummat, kuten verot ja veroluonteiset maksut, lupa-asiat, koulutukset, vakuutukset, huoltokustannukset ja katsastusmaksut ovat tällä hetkellä niin suuria, että ne nostavat sen hintaa vähintään yhtä paljon, kuin korkean energian hinta sitä nostaa.

Tätä asiaa kävinkin jo yhden veroluonteisen maksun kohdalta läpi edellisessä kirjoituksessani, lukaisehan se jos et ole vielä niin tehnyt!

Kumipyörästä riippuvainen yhteiskunta.

Advertisements

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s