Entä hajoaako oma yhteiskuntamme?

Usein Virkamies Eli miettii, miksi yhteiskunnassamme tapahtuu niitä asioita mitä siinä tapahtuu, ja toisaalta miksei siinä tapahdu niitä asioita mitä siinä ei tapahdu. Miksi se esimerksi kiristää ja lisää alkoholiin ja tupakointiin liittyviä säännöksiä ja lakeja, miksi se pyrkii yhä enenevissä määrin kontrolloimaan verkkoa, miksi se pyrkii sääntelemään verkkoinnovaatioita niin miten se sääntelee ja miksi se taas ei halua luopua vaikkapa nuuskaa ja kannabista kohtaan asetetuista rajoitteista, tai miksi se ripustautuu rahankeräyslakiin tai miksi se ei muuta avioliittolainsäädäntöön liittyviä lakeja sisällyttämään samaa sukupuolta olevia pareja?

Vuosikausia ajatuksiaan pyöriteltyään Virkamies Eli tuli eräänlaiseen lopputulokseen, tai oikeastaan päätyi kahteen lauseeseen, mitkä tämän lopputuloksen sisällyttävät. Ensimmäinen lause kuuluu: ”Yhteiskunta, joka ei kehity on tuomittu hajoamaan.” ja toinen lause kuuluu: ”Yhteiskunta, joka kasvattaa lapsistaan jäseniään, tulee menettämään kasvattamansa sukupolven.” Mitä nämä kaksi lausetta sitten tarkoittavat, mietti Virkamies Eli?

Ensimmäinen lause tarkoittaa sitä, että yhteiskunta joka kokee olevansa valmis, menettää kyvyn kehittyä ja häviää pian vetovoiman kilpailussa muille yhteiskunnille, mitkä kehittyvät. Kärjistetysti; keskiaikaan jämähtäneellä yhteiskunnalla ei ole mitään tarjottavaa modernin ajan lapselle. Toinen lause tarkoittaa sitä, että jos kasvatamme lapsemme olemaan samankaltaisia kuin vanhempansa, emme luo mitään uutta vaan jatkamme ja toistamme virheitä, mitä me itse olemme tehneet.

Yhteiskunnan tulisi kehittyä, lapsesta tulisi kasvaa vanhempaansa parempi, ei vanhempansa jatkoa. Kehitystä ei kuitenkaan pidä ajaa kehityksen vuoksi, vaan yhteiskunnan kehittyvien jäsenten ehdoilla. Lasta ei tule kasvattaa paremmaksi vanhemman tahdon perusteella, vaan lapsen oman tahdon perusteella.

Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta sekä estää kehitystä että kasvattaa lapsiaan yhteiskuntaan, jossa kasvattajat haluavat asua, ei sellaiseksi missä sen lapset haluavat asua. Se todellisuus, missä nykyinen päättäjäsukupolvi, 50 ja 60 vuotiaat keski-ikäiset elivät, on aivan erilainen kuin se todellisuus, missä nykyiset 20 ja 30 vuotiaat nuoret aikuiset elävät. Yhteiskuntamme kasvattaa lapsiaan erilaiseen todellisuuteen, kuin todellisuus yhteiskunnan lapsille tällä hetkellä näyttäytyy.

Ja tulossa on kolmas sukupolvi, teini-ikäisten sukupolvi, jonka todellisuuden erilaisuutta päättäjäsukupolvi ei edes kykene ymmärtämään, koska sen todellisuus on jo liian kaukana tulevan sukupolven todellisuudesta. Mutta silti, se yrittää kasvattaa tämänkin sukupolven elämään, kuten se itse eli, elämään todellisuudessa, mitä ei enää pitkään aikaan ole ollut olemassa. Yhteiskunnan tulee kehittyä, koska sen jäsenet kehittyvät, lapset haluavat olla erilaisia, kuin vanhempansa.

Omassa yhteiskunnassamme pysähdys näkyy kontrollin, toisin sanoen lakiviidakon monimutkaistumisena ja laajenemisena, sekä sukupolvien passiivisena ja aktiivisena vastarintana sitä kohtaan. Päättäjäsukupolven Päivi Räsäset ja Pentti Oinoset haluavat määrittää todellisuuden, missä nykyisen sukupolven tulee elää. Kuitenkaan nykyinen sukupolvi ei halua elää todellisuudessa mitä se ei tunnista omakseen, vaan haluaa ja yrittää elää sen mukaan, miten se oman todellisuutensa havaitsee.

Päättäjäsukupolvi tulkitsee nykyisen sukupolven halun elää omassa todellisuudessaan kapinointina, jolloin se haluaa estää nykyistä sukupolvea elämästä omassa todellisuudessaan. Se lisää siis kontrollia säätämällä lakeja, lisäämällä valvontaa, holhoamalla. Se siis rankaisee lasta, jonka motiiveja se ei ymmärrä, se tekee nuorisosta syrjäytynyttä ja leimaa heidät rikollisiksi, saamattomiksi. Syypää nykyisen sukupolven huonoon leimaan istuukin lakivasaran toisessa päässä, leimaaja itse. Se keksii lain, rikoksen ja tuomitsee, ja vierittää syyn nykyisen sukupolven niskaan.

Tämä sukupolvi on kuitenkin aikuinen, eikä se reagoi hyvin siihen, että sitä yritetään kieltää elämästä sen mukaan, kuinka se oman todellisuutensa havaitsee. Sen luonnollinen reaktio onkin vastustaa päättäjäsukupolven todellisuutta joko passiivisesti, syrjäytymällä, tai aktiivisesti, rikkomalla tai kiertämällä lakeja ja vastustamalla kontrollia, minkä päättäjäsukupolvi on asettanut sitä holhotakseen. Ja kun se kiertää tai rikkoo lakeja jotka eivät päde sen todellisuudessa, niin päättäjäsukupolvi tarjoaa taas sitä samaa ja vanhaa, lisää kontrollia ja lakeja.

Miten oman yhteiskuntamme sitten käy? Virkamies Eli mietti. Hajoaako se vai pystyykö se kehittymään tarvittavalla tavalla hajoamisen välttääkseen? Herääkö päättäjäsukupolvemme ajoissa ja mukauttaa todellisuutensa vastaamaan nykyisen sukupolven todellisuutta, vai pysyykö se pystyssä siihen asti, että nykyisestä sukupolvesta tulee päättäjäsukupolvi ja kuinka käy silloin? Ymmärtääkö nykyinen sukupolvi sitä, minkälaisessa todellisuudessa tuleva sukupolvi elää, vai tekeekö se samat virheet, kuin edellinenkin sukupolvi.

Advertisements

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s