Älä nuku!

Joskus Virkamies Elin on vaikeata keksiä aloitusta kirjoitukselleen, joten hän yleensä aluksi vain kiertelee ja kaartelee aiheen ympärillä viiksiään sivellen. Tämäkin kerta on sellainen, Virkamies Eli ei keksi miten hän tämän kirjoituksen aloittaisi ja siispä, kiertelee ja kaartelee hieman, toki viiksiään samalla siis sivellen.

Kuitenkin Virkamies Eli haluaisi kirjoittaa siitä, miksi tulisi ja taas sitten ei tulisi äänestää. Tarkkaavaisimmat ovat varmaankin huomanneet huomiseksi merkityn Europarlamenttivaalien äänestyspäivän ja varmasti varsin useat meistä pohtivat vieläkin ketä äänestäisimme. Äänestäminen on tärkeätä, mutta ei välttämättä, koska kaikilla asioilla, kuten tälläkin on aina kaksi tai useampi puoli.

Äänestäminen kas kun on oman mielipiteesi ajamista edustajan välityksellä. Jos et löydä itsellesi sopivaa ehdokasta ajamaan mielipiteitäsi johtunee tämä mitä todennäköisimmin siitä, että kukaan ehdokas ei aja täysin sinun asioitasi. Harvemmin meinaan ihmisten ajatukset menevät täysin yksi yhteen, minkä johdosta täysin edustajien avulla ajettu demokratia onkin usein vain laimea kompromissi tai ääripäiden junttaama poliittinen päätös. Mutta tästä ehkä jokin toinen kerta hieman lisää.

Kas kun äänestämättä jättäminen on äänestysteko siinä, missä äänestäminenkin. Äänestämättä jättämällä annat mandaattisi pois, niille, jotka äänestävät. Jos siis olet asioiden tolaan hyvinkin tyytyväinen, niin todennäköisesti sillä, että et äänestä ei ole kovinkaan merkittävää haittavaikutusta elämääsi. Jos taas olet täysin tyytymätön nykyiseen linjaan, niin pahimmillaan äänestämättä jättämällä tuet sen nykyisen linjan jatkumista juurikin tuon ensimmäiseksi mainitun syyn takia. Jos siis olet tyytymätön, älä missään nimessä ilmaise sitä äänestämättä jättämällä, se on huonoin mahdollinen vaihtoehto kaikista.

Joten äänestä jos olet tyytymätön, älä nuku. Jos et kuitenkaan löydä itsellesi ehdokasta, joka ei tosiaankaan ole kaikesta samaa mieltä, niin etsi itsellesi ehdokas joka on edes jostain asioista samaa mieltä kuin sinä. Jos ehdokkaasi ajaa edes joitain asioita mitä sinä haluat, niin päädyt parempaan lopputulokseen kuin silloin, kun jätät kokonaan äänestämättä ja päädyt pahimmassa tapauksessa tukemaan nykyisen linjan jatkumista.

Kuitenkin sitten taas on otettava huomioon myöskin ehdokkaasi puolue, jos ehdokkaasi puolue ajaa asioita joita sinä kannatat, niin saatat edelleenkin päätyä tukemaan asioita joita et kannata, jos ehdokkaasi puolueen ääniharava ajaakin täysin erilaista linjaa, kuin sinä oman ehdokkaasi haluaisit ajavan. Joten on erittäin tärkeätä myöskin tutkiskella hieman niitä asioita, joita ehdokkaasi puoluekin ajaa.

Tämän lisäksi ei missään nimessä kannata valita ehdokastaan toissijaisten syiden, kuten sukupuolen, mukavuuden, ulkonäön tai vaikkapa tunnettavuuden perusteella. Se on erittäin paha virhe, koska tällöin ensisijaiset syyt, kuten ehdokkaan linja jää täysin huomioimatta ja vielä vakavammin, ehdokkaan edustushistoria jää huomioimatta. Se ei nimittäin riitä, että ehdokkaasi on vaaleja ennen luvannut ajaa asioita joita kannatat, koska hän voi vaalien jälkeen kääntää täysin takkinsa ja ruvetakin vastustamaan niitä samaisia asioita, joita sinä kannatat. Ja tämä ei edes ole kovin harvinaista, vaan hyvinkin yleistä. Tutkiskelepa siis hieman edustajaehdokkaasi taustoja ja ota selvää miten hän on vaalien jälkeen äänestänyt verrattain lupauksiinsa.

Ehdokkaasi voi siis olla vaikkapa täysi mulkku, sillä ei aikuisten oikeasti ole mitään merkitystä, kunhan hän ajaa niitä asioita mitä sinä haluat ja tämän lisäksi hän myöskin on rehellinen. Lipevälle ja mukavalle samanmieliselle ehdokkaalle ei kannata ääntänsä laittaa, mikäli hän kääntääkin takkinsa heti vaalien jälkeen, tämän kai ymmärtävät kaikki. Ainakin pitäisi.

Ja vielä on yksi asia, minkä Virkamies Eli ehti melkein jo unohtaakin tätä kaikkea kirjoittaessaan. Nimittäin kun Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 13 ehdokasta, niin on lisäksi otettava huomioon hieman puolueesta riippuen kohoava 5% näkymätön äänikynnys. Tämän takia käytännössä parhaan vastikkeen äänelleen saa silloin, kun valitsee oman ehdokkaansa esimerkiksi 20 kärkiehdokkaan joukosta ja puolueesta, joka saa varmasti ainakin yhden edustajan läpi. Valitettavaa, mutta näin se vaan vaalitapamme takia menee.

Advertisements

Keskustele

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s